Viikko sitten sunnuntaina lensin yksin ensimmäistä kertaa elämässäni. Vaihdon yksin konetta Pariisin kentällä tiukalla aikataululla, kiitin itseäni tuhannesti siitä että olen harjoitellut juoksemista ja ehdin melko tiukasti jatkolennolleni Lyoniin.
Menin siis syyslomallani (tenttiviikolla) katsomaan jouluun asti vaihdossa olevaa siskoani Ranskaan Lyoniin. Lyon on kuulemani mukaan Ranskan entinen pääkaupunki ja edelleen kolmanneksi suurin kaupunki koko maassa.
Omasta näkökulmastani Lyon on kaunis ja hyvin ranskalainen kaupunki. Vanhoja rakennuksia on paljon ja ne ovat tavattoman viehättäviä. Miljöö on esteettinen, ainakin niissä osissa kaupunkia, joissa itse vierailin. Turisteja on kaikkialla kohtuullisen paljon, mutta valtaosa turisteistakin tuntui olevan Ranskalaisia.
Kun on pieni ja blondi, onnistuu tahtomattaankin herättämään yllättävän paljon huomiota kaikkien ranskalaisten keskellä. Tyypillisellä ranskattarella kun on tuuhea ruskea luonnonkihara tukka, hieman tumma tai vähintäänkin hyvin ruskettunut iho ja suuret silmät, jotka ovat harvoin siniset. En jostain syystä osannut ennakoida sitä tuijotuksen määrää, vaikka olen ennenkin matkaillut Ranskassa. Onneksi en ole koskaan varsinaisesti ahdistunut huomiosta, ainakaan pienissä määrin.
Lyonissa on valtavan suuri puisto, jonka aidat rajaavat sisälleen muunmuassa järven ja pienen eläintarhan. Kaikkein aurinkoisimpana päivänä puisto suljettiin liiallisen tuulen takia, joten päästiin katselemaan eläimiä ja maisemia vasta toiseksiviimeisenä päivänäni Lyonissa. Tiukemman aikataulun takia ei ehditty kiertämään murto-osaakaan puistosta, mutta kaunis ja mukava paikka se tuntui olevan. Paikalliset tapaavat ottaa metron ja tulla puistoon lenkille, enkä ihmettele.
Sisko pyysi mua selvittämään netissä mitä itse haluaisin puuhata ja lopulta löydettiin itsemme nykytaiteenmuseosta. Valtaosa teoksista tuntui olevan asteen verran liian korkealentoisia omille pikku aivoilleni. Installaatioita oli paljon. Paljon.
Jos ei muuta niin ainakin saatiin hyviä muistoja kun museotyöntekijä tuli kyselemään mistä olemme kotoisin ja totesi pitävänsä suomalaisista koska olimme ensimmäisiä kansoja, jotka tulivat Eurooppaan. Joko herran rajalliset englanninkielentaidot tulivat vastaan tai sitten hänen ajatuksenjuoksunsa oli perin erilaista kuin minun, sillä en ihan ymmärtänyt asioiden välistä yhteyttä. Oli asian laita kumpi tahansa niin muistelen tapahtumaa lämmöllä ja sympatialla.
Kävimme yhdessä kirkossa ja ihailimme toista. Lisäksi katsastimme teatterirakennuksen ja kaupungintalon. Jostain syystä mun mielestä hienoista ja arvokkaista vanhoista rakennuksista otetut matkakuvat on vaan yleensä sieltä tympeimmästä päästä. Joten ottakaa vain tämä yksi.
Ruoka oli hyvää ja vaikka olikin ihanaa heittää kaikenlaiset ruokavaliot romukoppaan vajaaksi viikoksi, niin kyllä sen tunsikin! Tosin en usko että monikaan keskivertosuomalainen voisi mennä viideksi päiväksi syömään leivonnaisia, patonkia, pitsaa ja muuta vaaleaa ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Mutta kerrankos sitä (ja ensi kerran sitten seuraavalla matkalla Ranskaan tai Italiaan). En varmaan valehtele kovastikaan jos sanon että kolmasosa matkakuvista oli ruokakuvia. Erillinen postaus niistä saattaisi siis olla enemmän kuin aiheellinen!
Kaikenkaikkiaan ihanat viisi päivää Ranskassa hyvässä seurassa. Kasa kivoja muistoja ja tuliaisia itselle ja muille.
